OTAXI ZERO – E
PÄÄSTÖTÖNTÄ MENOA!
Otaxi ei ole aina keltakattoinen! Uusimpana brändiimme on tuotu puhtaan taivaansininen, entistä ympäristöystävällisempi Zero Emission -ajoneuvoluokka. Zero Emission -luokkaan hyväksytään lähtökohtaisesti täyssähköautot. Otaxissa seuraamme jatkuvasti vaihtoehtoisilla käyttövoimilla toimivien henkilöautojen kehitystä ja kehityksen mukaisesti Zero Emissioniin tullaan tulevaisuudessa hyväksymään mahdollisesti myös mm. vetyautot.
Otaxin riveissä on jo vuodesta 2018 lähtien ollut mukana OTAXI Green. OTAXI Green -ryhmän autovaatimukset ovat perustuneet yleisiin EU-päästötasoihin ja rajoihin, jotka määrittelevät vähäpäästöisten autojen kategoriat. OTAXI Green muodostuu kaasuautoista ja diesel- sekä bensahybrideistä. OTAXI Green -ryhmän autot ovat tuttuja keltakattoisia, jonka lisäksi vihreä lehtiteemainen hiilijalanjälki on nähtävissä niin konepellissä, taksivalossa, että kylkiteippauksessa. Vihreän jalanjäljen ansainneita takseja on Otaxissa useita kymmeniä.
Erillisen Zero Emission -ajoneuvoluokan nähtiin olevan tarpeellista erottua selkeästi sekä Otaxin peruskeltakattoisista, että Green-luokan autoista. Zero Emissionin pääväriksi valittiin taivaansininen, joka varmasti erottuu keltakattoisen Otaxin tavoin liikenteessä. Zero Emissionin puhtaan sininen väri on myös mm. lentoyhtiöiden käyttämä päästöttömien luokkien tunnusväri.