Kunniamerkit ansioituneille taksiyrittäjille
Tasavallan Presidentti, Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien suurmestari myöntää itsenäisyyspäivänä kunniamerkkejä ansioituneille suomalaisille. Suomen Taksiliitto ry:n esityksestä kunniamerkkejä myönnettiin 6.12.2021 kahdeksalle ansioituneelle taksiyrittäjälle, näiden joukossa Oulun Aluetaksissa pitkän uran tehneenä Kari Räihä.
Lauantaina 19.3.2022 järjestettiin Oulun Taksiautoilijat ry:n varsinainen jäsenkokous Oulun pääkirjaston Pakkalan Salissa. Mukaan kokoukseen oli kutsuttu Suomen Taksiliiton hallituksen puheenjohtaja Kai Andersson. Ennen kokouksen alkua Andersson luovutti Räihälle Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalin kultaristein (SVR M I kr).

”Olen erittäin otettu tästä kunniasta. Yhdistystoiminta on aina ollut minulle hyvin lähellä sydäntä.”, kertoo Kari Räihä. Räihä on toiminut vajaat 25 vuotta autoilijana, joista reilut 6 vuotta Oulun Taksiautoilijat ry:n hallituksen puheenjohtajana ja 6 vuotta Oulun Aluetaksi Oy:n hallituksen puheenjohtajana. Vuonna 2021 Oulun Taksiautoilijat ry:n hallituksen puheenjohtajaksi valittiin jatkamaan Häkkilän Kari, joka tämän jälkeen valittiin myös Oulun Aluetaksi Oy:n hallituksen puheenjohtajaksi. Räihän Kari on edelleen Oulun Aluetaksi Oy:n hallituksessa mukana, samoin Räihä toimii Suomen Taksiliiton hallituksen jäsenenä.

Oulun Taksiautoilijat ry:n jäsenkokouksessa jaettiin myös Ammattiautoliitton ry:n ansiomerkit. Ammattiautoliitto ry:n kultaiset ansiomerkit ojennettiin kolmelle ammattiautoilijalle. Onnittelut Harri Nevanperä, Mikko Puuronen ja Seppo Marttila!
Ammattiautoliiton ansiomerkki myönnetään Suomen Taksiliitto ry:n tai Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n jäsenyhdistyksen jäsenelle, joka on hoitanut liikennettä kyvykkäästi, ammattimaisesti ja ansiokkaasti. Kultaisen ansiomerkin ansaitsee jäsen, joka on harjoittanut liikennettä vähintään 25 vuotta ja on siitä ajasta ollut liiton jäsenenä vähintään 15 vuotta.

Onnittelut vielä koko Otaxin puolesta kaikille palkituille! Hienoa työtä kovan linjan ammattilaisautoilijoilta.