KELA-taksimatkat 1.1.2027 alkaen

Kela on jälleen kilpailuttanut sairausvakuutuksesta korvattavat taksimatkat ja -palvelut koko maassa. Kuten kuluneella hankintakaudella, myös seuraavalle kaudelle haettiin jokaiselle kilpailutusalueelle kahta palveluntuottajaa huolehtimaan Kelan korvaamista taksimatkoista ja hoitamaan kokonaisvastuullisesti suorakorvausmenettelyä.

1.1.2027 alkaen Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalle on kilpailutuksessa valittu Pohjois-Suomen Taksi Oy ja 02 Taksi -brändillä operoiva Konnektio Oy. Kilpailutuksella valitaan palveluntuottajat ajalle 1.1.2027–31.12.2030, ja sopimukseen sisältyy optio vuoden 2031 loppuun saakka.

Pohjois-Suomen Taksi Oy:n omistavat paikalliset, autoilijoiden omistamat, Otaxi-laatuun sitoutuneet välitysyhtiöt. Nämä yhtiöt sitoutuvat jatkamaan Otaxi Kelataksin brändin nimissä tuottamaan samaa luotettavaa laatua ja paikallista palvelua, jota jokainen Otaxi-brändin alla palveleva autoilija on sitoutunut jo tähänkin asti tuottamaan.

Oulun alueella käytössä on yli 300 taksia ja Kela-asiakkaille sekä terveydenhuollon yksiköille luotettava autan saatavuus. Pohjanmaan alueella takseja on yli 220 ja Kuusamossa noin 60. Joka alueella on käytössä kattava määrä inva- ja paaritaksikalustoa.

Iso kiitos kuluneista, onnistuneista vuosista ja matkoista kuuluu OTAXI-yhteisön taksiyrittäjille, kuljettajille sekä yhtiöiden toimihenkilöille ja keskuksen henkilökunnalle. Edellä mainitusta hyvästä työstä kertoo asiakkaiden viimeisimmässä arvioinnissa saamamme maakunnallinen arvosana 9,4 ja se seikka, että yli yhdeksän asiakasta kymmenestä on valinnut Otaxi-Kelataksin tai kumppaniyhtiön auton tehdessään KELA-taksimatkoja. Nämä kaksi asiaa kertovat, että meihin luotetaan yhteisönä ja siitä aiomme pitää kiinni myös jatkossakin.

100v-juhlat vietetty Hotelli Lasaretissa

Oulun Taksiautoilijat ry:n 100v-juhlaa vietettiin maanantaina 4.5.2026 aurinkoisessa säässä.

Tiestikö, että taksitoiminta on käynnistynyt Oulussa jo vuonna 1906?

Taksiautoilijoiden yhdistys on perustettu tämän jälkeen vuonna 1926.

100v-juhlat alkoivat juhlakulkueesta, joka lähti liikkeelle Oulun torinrannasta, päämääränään Hotelli Lasaretti. Kaupungintalolta nousi Hilma -vossikan kyytiin Oulun Taksiautoilijat ry:n varapuheenjohtajan Ville Plantingin seuraksi myös ministeri Mari-Leena Talvitie. Hotelli Lasaretin aukiolla oli yhteistyökumppanien kalustoa esittelyssä.

Juhla huipentu Lasaretissa vietettyyn iltajuhlaan. Oulun Taksiautoilijat ry puheenjohtaja Kari Häkkilä avasi tilaisuuden. Iltajuhlassa puhumassa oli muun muassa tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie, Oulun Aluetaksi Oy:n toimitusjohtaja Ville-Veikko Pohjola, Hämeen Taksiyrittäjät ry:n puheenjohtaja Jari Kuusniemi, Suomen Taksiliiton toimitusjohtaja Annukka Mickelsson ja Kymeenlaakson Taksi Oy:n toimitusjohtaja Sanna Lehtimäki.

Alla Oulun Aluetaksi Oy:n toimitusjohtajan, Ville-Veikko Pohjolan, mietteitä ja otteita juhlapuheesta:

Kun katsomme taaksepäin, voimme rehellisesti todeta, että oululaiset ovat saaneet nauttia taksipalveluista, joita on syystäkin voitu kutsua alallaan maailman parhaiksi. Taksijärjestelmämme oli pitkään selkeä, luotettava ja turvallinen – sellainen, jossa asiakas saattoi nousta kyytiin huoletta, säässä kuin säässä, kellonajasta riippumatta ilman jännitystä kyydin loppuhinnasta.

Ja Oulussa jos jossain, kuljettajan työhön liittyi ylpeyttä, välittämistä ja vastuunkantoa asiakkaasta, kellosta, säästä tai olosuhteista riippumatta.”

Ajan myötä maailma kuitenkin muuttui. Alan vapautuminen ja lainsäädännön uudistukset toivat mukanaan uudenlaisen toimintaympäristön. Tavoitteet olivat hyvät – lisätään kilpailua ja parannetaan palveluita – mutta käytännössä olemme nähneet myös sen toisen puolen. Monin paikoin taksikenttä on muuttunut sekavaksi, ja ajoittain asiakkaan näkökulmasta jopa turvattomaksi. Vaikka lainsäädäntöä on pyritty korjaamaan useaan otteeseen, ei entiseen luottamukseen olla aivan heti palaamassa.”

Mutta tämä  tarina ei ole kokonaisuudessaan synkkä. Päinvastoin.
Tämän muutoksen keskellä kokeneet ja osaavat ammattilaiset ovat ottaneet vastuuta. Paikallisesti, välitysyhtiöiden ja yhdistysten kautta, on tehty määrätietoista työtä sen eteen, että asiakkaat voivat edelleen luottaa taksipalveluun ja siksi, että kyyti olisi turvallinen, kuljettaja ammattitaitoinen ja palvelu laadukasta tai että palvelua ylipäänsä on saatavilla.”

”Oulun taksiautoilijat ry on ollut tässä työssä keskeinen toimija – jo sadan vuoden ajan. Yhdistys on kantanut edunvalvontavastuuta, kehittänyt alaa ja ennen kaikkea pitänyt huolta siitä, että taksipalvelu ei ole vain kuljetus paikasta toiseen, vaan osa toimivaa yhteiskuntaa.”

Kiitos kaikille yhteistyökumppaneille, puhujille, kutsuvieraille ja juhlaan osallistuneille!

Pidetään yhdessä taksialan luotettavuudesta jatkossakin kiinni.

Oulun Taksiautoilijat 100 vuotta

Vuosi 2026 on täynnä juhlaa jo Oulu2026 Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden tiimoilta.

Lisäksi Oulun Taksiautoilijat ry täyttää tänä vuonna kunnioitettavat 100 vuotta.

Jokainen meistä pääsee mukaan juhlistamaan yhteistä historiaa ja muistelemaan menneitä vuosikymmeniä oululaisen taksiautoilun ytimessä!

Tervetuloa maanantaina 4.5.2026 seuraamaan taksiautoilijoiden 100-vuotista juhlakulkuetta!

Aikataulu:

Klo 17:00 lähtee Oulun Taksiautoilijat ry:n 100 v juhlakulkue liikkeelle Oulun torinrannasta
Klo 17:40 aikoihin kulkue saapuu Hotelli Lasarettiin (Kasarmintie 13b)
Tämän jälkeen hotellin edessä aukiolla on yhteistyökumppanien kalustoa nähtävillä ja tutustuttavissa.

Tervetuloa!

Sama Otaxin sovellus – entistä laajempi toiminta-alue!

Kolme suurta taksiyhtiötä haastaa Uberin – uusi sovellusverkosto kattaa yli puolet Suomesta ja toimii myös ulkomailla.

Maailman suurin taksiteknologiayhtiö iCabbi sekä suomalaiset taksiyhtiöt Otaxi, Lähitaksi ja Taksi Tampere järjestivät medialle tiedotustilaisuuden Helsingissä tiistaina 24.3. Tilaisuudessa kerrottiin uudesta yhteistyöstä, joka yhdistää kotimaisia taksiyhtiöitä yhteiseen sovellusverkostoon ja tuo asiakkaille vaihtoehdon kansainvälisille alustapohjaisille kyytipalveluille.

Yhtiöt ovat ottaneet käyttöön yhteisen taksisovellusratkaisun, jonka ansiosta taksin voi tilata omalla tutulla sovelluksella useilla eri paikkakunnilla ilman uuden sovelluksen lataamista. Yhteistyö kattaa jo nyt yli puolet suomalaisista ja yli puolet Suomen pinta-alasta.

Tilaisuudessa kerrottiin myös kansainvälisestä teknologiayhteistyöstä, jonka ansiosta sama sovellus toimii Suomen lisäksi useissa Euroopan maissa sekä Yhdysvalloissa iCabbin verkoston kautta.
Kyseessä on merkittävä avaus kotimaisilta taksiyhtiöiltä ja uusi paikallisten taksiyrittäjien ja taksiyhtiöiden yhteinen vaihtoehto alustatalouteen perustuvalle halpataksimallille. Lähitaksi, Otaxi ja Taksi Tampere ovat tunnettuja turvallisuudestaan ja luotettavuudestaan, sekä siitä, että taksiyhtiöiden jokainen kuljettaja ja yrittäjä on koulutettu. Jokaisessa yhtiössä on myös laadunvalvonta, jotka valvovat palvelun laatua ja turvallisuutta.

Verkoston kautta palvelu on tilattavissa 12 maassa ja palvelun piirissä on yli 100 000 autoa. Tämä tarkoittaa 237 välitysyhtiön taksiasiakkaan voivat tilata kyydin välitysalueellamme omalla applikaatiollaan.

Sijainnit, joissa voit tilata OTAXI-sovelluksella paikallisen taksikumppanin taksin:

🚕 Suomessa
Uusimaa 
Pirkanmaa
Pohjois-Pohjanmaa
Koillismaa
Lappi

🌍 Ulkomailla
koko Iso-Britannia ja Irlanti
Ruotsi: Malmö
Espanja: Barcelona, Madrid, Málaga ja Serville
Hollanti: Amsterdam
Belgia: Bryssel
Wales: Bridgend, Flintshire ja Werxham
Skotlanti: Aberdeen City, West Dunbartonshire, Clackmannanshire ja Dundee City
Yhdysvallat: Livermore (Kalifornia), Tampa (Florida), Cayce (Etelä-Carolina), Somerville (Massachusetts), Grand Junction (Colorado) ja Bloomfield (New Jersey)

Katso koko ajan päivittyvä ja kavsava toiminta-alue täältä. 💛

Palvelu on lanseerattu ja tulee tuotantoon tänään tiistaina 24.3.2026.

Taksinvälittäjäksi Otaxi Pohjanmaalle!

Pohjanmaan Taksi Oy, OTAXI Pohjanmaa, on Raahessa toimiva taksinvälityskeskuksemme. Yritys välittää taksitilauksia 24/7 Pohjois-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Kainuun alueen 900 taksille.

OTAXI Pohjanmaa hakee nyt kolmea osaavaa asiakaspalvelijaa vuorotyöhön pääte- ja puhelintyöskentelyyn määräaikaiseen työsuhteeseen. Mahdollisuus myöhemmin vakituiseen työsuhteeseen. Yhtiö kouluttaa valitut henkilöt työhön. Lisätietoja yrityksestämme löydät www.pohjanmaantaksi.fi tai www.otaxi.fi/pohjanmaa

Hakijalta toivotaan:
• Sujuvaa puheen artikulointia
• Hyviä tietoteknisiä taitoja
• Paineensietokykyä ja tarkkuutta sekä joustavuutta
• Erinomaisia asiakaspalvelutaitoja
• Valmiutta vuorotyöhön
• Englanninkielentaito katsotaan suureksi eduksi

Mikäli täytät nämä ehdot ja äänestäsi kuuluu hymy, saatat saada paikan osaavasta porukastamme. Kutsumme haastatteluun osan hakijoista, joista valitsemme 3 henkilöä. Työt alkavat pian henkilövalintojen jälkeen.

Tarjoamme sinulle:
• Haasteellisen ja mielenkiintoisen työn
• Hyvän työporukan, jolla on tekemisen meininki
• Nykyaikaiset ja ergonomiset työvälineet
• Perusteellisen perehdytyksen ja tuen työllesi
• Kokoaikatyön 37,5 tuntia viikossa
• Autoliikennealan työehtosopimuksen mukaisen palkkauksen

Lähetä vapaamuotoinen työhakemuksesi ja ansioluettelo (CV) sähköpostilla viimeistään 28.2.2026.

Oulu2026-Avajaisfestarit

Oulu2026-Avajaisfestareita juhlitaan 16.–18. tammikuuta! ✨💛

Oulun keskusta muuttuu iloiseksi festarialueeksi – luvassa on lähes 200 tapahtuman kattaus, joka levittäytyy yli 20 tapahtumapaikkaan ympäri keskustaa.

Me olemme mukana – olethan sinäkin? 💛

Katsasta lisää Oulu2026 Avajaisfestarien viralliselta sivustolta ja nähdään Oulun keskustassa! 🚖🚖


(Kuvitus: Jari Johannes, graafinen suunnittelu & animointi: Luova Työmaa.)

Kiitokset kuluneesta vuodesta!

✨ Toivotamme kaikille säihkyvää Uutta Vuotta !! ✨

Ja mikä parasta, Euroopan Kulttuuripääkaupunkivuosi Oulu2026 on vihdoin täällä.

Mikäli olet Ouluhallilla 2026 säkenöivässä startissa Vuosi Vaihtuu -juhlissa, Otaxi palvelee juhlijoita paikan päällä! Luonnollisesti autojamme on liikkellä ympäri Pohjois-Pohjanmaata, jotta kaikki juhlijat saisivat turvallisen kyydin juhliin ja kotiin.

❗Pyydämme kuitenkin kärsivällisyyttä kaikilta asiakkailtamme, taksintarve on vuoden vaihteessa kova ja jonotusajat kasvavat hetkellisesti.

Kiitos kaikille yhteistyökumppaneillemme ja asiakkaillemme menneestä vuodesta, tehdään yhdessä vuodesta 2026 entistä upeampi – meille kaikille. ✨💛🚖

Kiitos kuluneelle vuodelle, tervetuloa Uusi Vuosi 2026!

Järjestelmäuudistuksia Kela-kyydeissä

Teemme Kela-kyytien osalta järjestelmäuudistuksia 1.12.-14.12.2025, ja tilausvälityskeskuksessa voi esiintyä ajoittaista ruuhkaa puhelimitse tilattavien tilausten osalta. Mikäli matkanne ovat tiedossa etukäteen, pyydämme tilaamaan matkat hyvissä ajoin ennakkoon.

Voit tilata Otaxi Kelataksin normaalisti numerosta 0800 93377. Tilauspuhelu ja jonotusaika ovat maksuttomia.

Lisätietoja Kela-kyydeistä tästä.

Vuoden 2025 Taksiammattilaiset valittu

Vuoden 2025 Taksiammattilaiset julkistettiin Helsingissä Taksiliiton 80. juhlavuoden gaalassa. Valinnat tehtiin juhlavuoden kunniaksi neljässä eri kategoriassa, jotka olivat: aksialan edistäjä, alan konkari, nuori taksiyrittäjä ja taksiyrittäjä sosiaalisessa mediassa.

Voimme ylpeänä julkistaa, että Nuori taksiyrittäjä -palkinnon sai Lumijokelainen Otaxin yrittjäjä Markus Lempinen!

Kaikki ammattilaispalkinnon saaneet olivat:

Nuori taksiyrittäjä, enintään 32-vuotias: Markus Lempinen, Lumijoki
Konkari taksiyrittäjä, vähintään 10 vuotta taksiyrittäjänä: Sonja Ahlman-Eskola, Turku
Taksialan edistäjä, esimerkillistä toimintaa taksiyrittäjänä, aktiivinen yhdistystoiminnassa: Jiri Ruotsalainen, Isojoki
Taksiammattilainen sosiaalisessa mediassa: Laura Ikonen, Kouvola

Kuva: Taksiliitto / Wasim Al-Nasser. Kuvassa voittajat Laura Ikonen, Sonja Ahlman-Eskola, Markus Lempinen, Jiri Ruotsalainen.

Onnittelut Markus ja kaikki muut Vuoden Taksiammattilaiset!

Laske taksin hinta Tilaa taksi
Laske taksin hinta Tilaa taksi