Sama Otaxin sovellus – entistä laajempi toiminta-alue!
Kolme suurta taksiyhtiötä haastaa Uberin – uusi sovellusverkosto kattaa yli puolet Suomesta ja toimii myös ulkomailla.
Maailman suurin taksiteknologiayhtiö iCabbi sekä suomalaiset taksiyhtiöt Otaxi, Lähitaksi ja Taksi Tampere järjestivät medialle tiedotustilaisuuden Helsingissä tiistaina 24.3. Tilaisuudessa kerrottiin uudesta yhteistyöstä, joka yhdistää kotimaisia taksiyhtiöitä yhteiseen sovellusverkostoon ja tuo asiakkaille vaihtoehdon kansainvälisille alustapohjaisille kyytipalveluille.
Yhtiöt ovat ottaneet käyttöön yhteisen taksisovellusratkaisun, jonka ansiosta taksin voi tilata omalla tutulla sovelluksella useilla eri paikkakunnilla ilman uuden sovelluksen lataamista. Yhteistyö kattaa jo nyt yli puolet suomalaisista ja yli puolet Suomen pinta-alasta.
Tilaisuudessa kerrottiin myös kansainvälisestä teknologiayhteistyöstä, jonka ansiosta sama sovellus toimii Suomen lisäksi useissa Euroopan maissa sekä Yhdysvalloissa iCabbin verkoston kautta.
Kyseessä on merkittävä avaus kotimaisilta taksiyhtiöiltä ja uusi paikallisten taksiyrittäjien ja taksiyhtiöiden yhteinen vaihtoehto alustatalouteen perustuvalle halpataksimallille. Lähitaksi, Otaxi ja Taksi Tampere ovat tunnettuja turvallisuudestaan ja luotettavuudestaan, sekä siitä, että taksiyhtiöiden jokainen kuljettaja ja yrittäjä on koulutettu. Jokaisessa yhtiössä on myös laadunvalvonta, jotka valvovat palvelun laatua ja turvallisuutta.
Verkoston kautta palvelu on tilattavissa 12 maassa ja palvelun piirissä on yli 100 000 autoa. Tämä tarkoittaa 237 välitysyhtiön taksiasiakkaan voivat tilata kyydin välitysalueellamme omalla applikaatiollaan.
Sijainnit, joissa voit tilata OTAXI-sovelluksella paikallisen taksikumppanin taksin:
🚕 Suomessa
Uusimaa
Pirkanmaa
Pohjois-Pohjanmaa
Koillismaa
Lappi
🌍 Ulkomailla
koko Iso-Britannia ja Irlanti
Ruotsi: Malmö
Espanja: Barcelona, Madrid, Málaga ja Serville
Hollanti: Amsterdam
Belgia: Bryssel
Wales: Bridgend, Flintshire ja Werxham
Skotlanti: Aberdeen City, West Dunbartonshire, Clackmannanshire ja Dundee City
Yhdysvallat: Livermore (Kalifornia), Tampa (Florida), Cayce (Etelä-Carolina), Somerville (Massachusetts), Grand Junction (Colorado) ja Bloomfield (New Jersey)
Katso koko ajan päivittyvä ja kavsava toiminta-alue täältä. ![]()
Palvelu on lanseerattu ja tulee tuotantoon tänään tiistaina 24.3.2026.

