Sinnikkyyttä ja sisua
Kuvassa keskimmäinen mies on monelle taksiammattilaiselle varmasti tuttu, Pertti ”Pera” Räihä. Pertti sairastui vakavasti syksyllä 2022. Taistelu oli pitkä ja haastava ja vaikka tulevaisuuden näkymät olivat välillä todella lohduttomia, Pertti ihmeen kaupalla taisteli itsensä sairaalasta kotiin. Kotona kuntoutuminenkaan ei sujunut ilman takapakkeja, mutta uusilta sairaalareissuilta kotiuduttiin aina uudelleen ja jossain vaiheessa pyörätuoli vaihtui rollaattoriin – lopulta rollaattorikin jäi pois kokonaan.
Tämän vuoden helmikuussa Pertti oli taistellut itsensä jo siihen pisteeseen, ettei vaimo saanut häntä enää pidettyä kotona, sydän sykki Kärppien lisäksi takaisin taksin rattiin. Helmikuusta Pertti lähti palvelemaan asiakkaita tervehtyneenä keltakattoisen Otaxin ylpeänä kuljettajana.
Tämän miehen sinnikkyyttä emme voi kuin ihailla. Ja häntä halusimme myös palkita ja tsempata jatkoon OTAXI-sisupuukolla! Pertti on ehdottomasti Vuoden Selviytyjä.
Sisupuukko luovutettiin kakun ja kahvittelun lomassa Otaxin toimistolla, ja hienoa oli, että tilaisuuteen ehti mukaan myös Räihän Jaana, Pertin vaimo. Mukava nähdä Pertti jälleen liikenteessä asiakkaita palvelemassa, tuhansia turvallisia kilometrejä Pertille ja kaikkea hyvää kevääseen!
