Pestipäivillä vilinää

Otaxi oli tänä vuonna mukana Pestipäivillä kertomassa taksitoiminnasta opiskelijoille ja muille tapahtumaan osallistuneille. Pestipäivät (Pesti Career Day) on Pohjois-Suomen suurin rekrytointitapahtuma, ja tapahtuma järjestetään vuosittain Oulun yliopiston Linnanmaan kampuksella.

Taksinkuljettajan työ on tärkeää asiakaspalvelutyötä, ja hyvistä taksinkuljettajista voi sanoa aina olevan pula. ”Välitysyhtiönä me Otaxissa emme itse palkkaa kuljettajia, vaan kaikki kuljettajat ovat Otaxin välityksessä olevien paikallisten pienyrittäjien palveluksessa. Me haluamme luonnollisesi tukea yrittäjiämme kaikin mahdollisin tavoin, ja näin toimmekin Pestipäivillä sekä Otaxia brändinä, että taksinkuljettajan työtä yleisesti, esille.”, kertoo Kari Häkkilä, Oulun Aluetaksi Oy:n hallituksen puheenjohtaja. ”Tuoreen strategiamme mukaisesti tulemme jatkossakin olemaan enemmän lähellä opiskelijoita, opiskelijathan ovat tulevien vuosien taksinkäyttäjiä – ja tärkeää työvoimaa meille kaikille.”, jatkaa Häkkilä.

Otaxin osastolla riitti mukavaa vilinää koko tapahtuman ajan! Osastolla opiskelijoiden kysymyksiin vastaamassa Maija Kujansuu, Otaxi Oulun palvelusihteeri.

Ensimmäinen askel Otaxin taksinkuljettajaksi ryhtymisestä on ilmoittautua Otaxi -kuljettajakurssille. Kuljettajakurssi sisältää asiakaspalvelutyön tärkeät elementit itse taksinajon, brändikoulutuksen, Kela-kyytien sekä erityisryhmien koulutuksen lisäksi. Koulutus on kolmipäiväinen. Otaxin toimistolta saa vinkkejä uusia kuljettajia etsivistä yrittäjistä, ja taksinkuljettajan työstä kiinnostunut voi olla yrittäjiin suoraan yhteyksissä!

Miksi taksinkuljettajan työ olisi opiskelijallekin sopivaa?

Taksinkuljettajana sinulla on hyvät mahdollisuudet tehdä ilta- ja viikonloppuvuoroja sekä sopia työvuoroja loma-ajoille! Taksinkuljettajan koulutuksen jälkeen voit myös sopia työvuoroja jouhevasti suoraan työnantajan kanssa.

”Opiskelijat ovatkin aina olleet yrittäjillemme vahva voimavara ilta- ja viikonloppujen työntekijöinä. Korona-ajan jälkeen opiskelijoita tarvitaan riveihimme jälleen runsaasti, tervetuloa vain rohkeasti Otaxin tiimiin mukaan!”, kehottaa Häkkilä.

Otaxin osasto löytyi heti 2T pääovien edustalta, osastolta numero 97.

Kiinnostuitko OTAXI-taksinkuljettajaksi ryhtymisestä? Mahtavaa! Katsasta sivustoiltamme lisätietoja ja ole meihin yhteyksissä koska tahansa lisäkysymyksissä! Otaxi Oulun toimisto palvelee arkisin 07:30-15:00 välillä puhelimitse 08-370 073 tai sähköpostitse toimisto(at)otaxi.fi

Laske taksin hinta Tilaa taksi
Laske taksin hinta Tilaa taksi