Arvonlisäverolain väliaikainen muutos
Eduskunta on vahvistanut arvonlisäverolain väliaikaisen muutoksen. Henkilökuljetusten arvonlisä-verokanta muuttuu kymmenestä (10) prosentista nollaan (0) prosenttiin määräaikaisesti 1.1.2023 – 30.4.2023 aikavälille.
Arvonlisäveron poisto johtaa käytännössä siihen, ettei taksiyrityksille tai muille henkilökuljetusyrityksille kerry tilitettävää arvonlisäveroa muista kuin tavarakuljetuksista. Tavarakuljetusten arvonlisävero pysyy tänä väliaikanakin samana eli on 24 prosenttia. Henkilökuljetusyritykset tekevät itse päätökset veron poiston vaikutuksesta hinnoitteluun. Olennaista on, että kuitissa verokanta ja veron määrä ovat oikein.
Otaxi Oulun alueella on huomattu vuoden aikana kulurakenteen kehittyneen taksipalveluja tuottavan pienyrittäjän kannalta huolestuttavasti. Erityisesti energiakriisi ja yleinen kustannustason nousu ovat vaikuttaneet suoraan taksipalveluihin. Otaxissa halutaan varmistaa, että palvelu tuotetaan asiakaslähtöisesti ja laadukkaasti ja että sopimusyrittäjillä on kyky kehittää toimintaa mm. vähäpäästöisen ja entistä turvallisemman kaluston suuntaan. Ympäristöystävällisyys, erilaiset ympäristösertifikaatit ja vähäpäästöisyys eivät ole enää trendejä, vaan ne nähdään erityisesti turismissa palvelun kulmakivinä. Nämä ovat usein myös asiakkaiden vaatimuslistoilla. ”Nyt vuodenvaihteessa on ollut erityisiä paineita hintojen nostamiselle mutta määräaikaisen alv poiston myötä taksipalvelujen hinnat pystytään pitämään nykyisellä tasolla.”, kertoo Ville-Veikko Pohjola, Oulun Aluetaksi Oy:n toimitusjohtaja. ”Alvin poiston myötä kuluttajahintojen korotuksia ei siis paineista huolimatta tarvitse toteuttaa.”, täsmentää Pohjola.
Arvonlisäverolain väliaikainen muutos tulee näkymään kaikissa henkilöliikenteen yrityksissä, valtakunnallisesti. Jokaisen Otaxi-brändiin sitoutuneen paikallisen yhtiön hinnoittelu näkyy yhtiökohtaisilla hinnastosivuilla täällä. Lisäkysymyksissä olethan yhteyksissä paikalliseen Otaxi-yhtiöön, autamme ja ohjeistamme mielellämme!