Kiitos arjen sankareille
Pandemiavuodet ovat olleet kulttuurille, julkiselle liikenteelle ja taksialalle todella haasteellisia. Erityisen haasteellisia vuodet ovat olleet myös sairaala-alan työntekijöille, ja yhtenä varmasti kiireellisimpänä työpaikkana voidaan mainita meille elintärkeät teho-osastot.
Miettiessämme joulua, joulurauhaa ja kiitollisuutta siitä, että joulua voidaan viettää läheisten kanssa, mielessämme oli toive päästä kiittämään näitä arjen sankareita, jotka ovat vuodet jaksaneet tehdä töitä ja valvoa pitkiäkin työvuoroja, tähän päivään saakka ja tästä eteenpäin. Oulun Aluetaksin ja Pohjanmaan Taksin nimissä halusimme muistaa hektistä työtä teho-osastolla tekeviä; heitä arjen sankareita, osaston lukuisia ammattilaisia.
Oulun Aluetaksin hallituksen puheenjohtaja Kari Häkkilä ja toimistosihteeri Anna Wiman sopivat tapaamisen Oulun yliopistollisen sairaalan teho-osaston sairaanhoitajan kanssa. Yllätyksenä ja kiitoksen osoituksena henkilökunnalle lahjoitettiin kaksi herkkukoria jouluiloa ja jaksamista taukohuoneisiin tuomaan. Sairaanhoitaja Leena Pesonen sekä vastaava apulaisosastonhoitaja Emilia Hamari olivat vastaanottamassa lahjoitusta.


Herkkukorit otettiin kiitollisena vastaan ja toivommekin, että näistä olisi iloa joulun aluskiireisiin kaikille teholla työskenteleville. Te teette tärkeää työtä. Kiitos!